Pitsimissikisan
HISTORIAA
Pitsimissikilpailu on tänä päivänä hyvin todennäköisesti maamme toiseksi vanhin edelleen toimiva kauneuskisa heti Miss Suomi -kisan jälkeen. Pitsimissi on valittu joka vuosi kisan perustamisesta eli vuodesta 1978 lähtien, vuonna 2017 valittu Salla Valo onkin siten jo neljäskymmenes Pitsimissi.
Kisan perustanut taho ei ole niitä tavallisimpia kauneuskisajärjestäjiä, Pitsimissikisan nimittäin perusti Suomen Punaisen Ristin Rauman osasto. He järjestivät tuolloin ns. suvimarkkinoita muutama vuosi aikaisemmin perustetuilla Rauman Pitsiviikolla ja Pitsimissikisa perustettiin "yleisömagneetiksi" tapahtumaan.
Ja niinhän siinä kävi että Pitsimissikisasta todellakin tuli tapahtuma joka veti väkeä paikalle runsain mitoin, heti ihan ensimmäisestä kisasta lähtien. Tämän sivun lopussa olevista 40 vuoden takaisissa lehtileikkeissä ensimmäisen kisan aikaan järjestystä tarkkaillut poliisi totesi: "Ei oo ikinä ollut Rauman tori näin piukassa väkeä!" Ja mikä parasta, kisan vetovoima on tallella tänäkin päivänä sillä finaalitapahtumaa tulee aina katsomaan tuhansia ihmisiä joka enemmän kuin missään muussa kotimaisessa kauneuskisassa paikan päällä.
"Ei oo ikinä ollut Rauman tori näin piukassa väkeä!"
Pitää toki muistaa että 70-luku oli eräällä tavalla kauneuskisojen kulta-aikaa, Anne Pohtamo oli voittanut Miss Universum -kisan vain kolme vuotta aikaisemmin, Riitta Väisänen Miss Eurooppa -kisan pari vuotta aikaisemmin ja muutenkin suomalaiset kaunottaret pärjäsivät maailmalla kisoissa lähes vuosittain. Myös sanomalehdet, jopa ihan paikallinen Länsi-Suomi julkaisi säännöllisesti kuvia noista kisoista.
Siinä mielessä ei ole mitenkään ihmeellinen ajatus että juuri tuolloin päätettiin perustaa missikisa vetämään yleisöä. Raumalla oli aikaisemminkin ollut oma kauneuskisa eli Miss Rauma mutta sellainen oli tiettävästi pidetty viimeksi 60-luvulla.
Kisan alkuvuodet olivat hyvin erilaisia kuin nykyään, kisaajia kutsuttiin mukaan jopa suoraan torilta katsojien joukosta, ilmoittautuminenkin päättyi vasta muutamaa tuntia ennen kisaa. Esiinnyttiin omissa vaatteissa jne. Tähän aikaan hakijat saivat myös olla alaikäisiä ja nuorin Pitsimissi taisikin olla 15-vuotias valintansa aikaan (nykyään kisaan hakijoiden pitää olla täysi-ikäisiä).
Muutaman vuoden kuluessa alettiin hakemaan ehdokkaita jo paikallislehdessä, Uusi Rauma -lehti oli kisan yhteistyökumppani (lehti on sittemmin muuttanut nimensä Raumalaiseksi ja yhteistyö jatkuu edelleen). Myös Sokos -tavaratalo oli tuohon aikaan vakiintunut kumppani kisalle tarjoten myös voittajalle palkintoja.
Uudenlaista pöhinää kisan tiimoille haettiin myös nimekkäillä juontajilla kuten Levyraadin Jukka Virtasella ja Kivikasvojen Ilkka Hemmingillä.
Hakijoita tuli jo pienen matkankin päästä, tosin esim. porilaisen neidon osallistumista Pitsimissikisaan ja varsinkin mahdollisuutta siihen että hän voittaisi kisan pidettiin aivan tavattomana. Sittemmin kisassa on ollut useampikin voittaja rakkaasta naapurikaupungistamme.
Pitsimissikisa vakiinnutti paikkansa kotimaisten kauneuskisojen parissa. Kisoja olikin tuohon aikaan huomattava määrä, mm. Seuran Aurinkotyttökisa oli voimissaan. Em. kisa kuten Pitsimissikisa ja moni muukin toimi ponnahduslautana Miss Suomi -kisoille joissa kisaajia haettiin tuohon aikaan isoilla semifinaalikiertueilla jotka ulottuivat Raumallekin asti.
Ehkä erikoisin kerta oli vuonna 1991 jolloin Miss Suomi -semifinaalikiertueen Rauman kisa järjestettiin vain muutama päivä ennen Pitsimissikisaa. Mervi Rantanen voitti kyseisen semifinaalikisan ja hänet nimettiinkin sen myötä "Miss Raumaksi"! Hän myös meni ja voitti Pitsimissikisan joten siinäpä melkoinen tuplatitteli!
SPR:n Rauman Osasto järjesti kisaa ensimmäisen parinkymmenen vuoden ajan. Kisa järjestettiin lähes poikkeuksetta kesällä Pitsiviikolla Kauppatorilla, poikkeuksena mm. 1996 jolloin kisa järjestettiin runsaasta sateesta johtuen läheisessä suurteltassa.
90-luvun lopulla poikettiin säännöstä sekä ajan että paikan suhteen ja kisa järjestettiin kahtena keväällä silloin pidetyissä Pihapiirin Kevätnäyttelyssä talviharjoitteluhallissa. Perimmäinen ajatus keväisessä aikataulussa oli tiettävästi se että tällöin jo aikaisemmin valittua Pitsimissiä voisi työllistää Pitsiviikolla. Tuo ajatus ei nähtävästi kuitenkaan ottanut tuulta alleen koska parin kerran jälkeen palattiin niin sanotusti takaisin päiväjärjestykseen ja kisan ajankohta siirrettiin takaisin heinäkuulle ja Pitsiviikolle.
Vaikka 90-luvulla kisaa järjesti edelleen SPR:n Rauman Osasto niin vuosikymmenen puolivälissä kisan käytännön vetovastuussa oli useampaan kertaan vuoden 1988 Pitsimissi & 1992 Miss Suomi, Kirsi Syrjänen (nykyään Westerlund). Hän toi finaalia edeltäviin päiviin mukaan entistä enemmän finalistien esilläoloa kaupungilla erinäisissä tilaisuuksissa ja muutenkin ammattimaisempaa otetta.
Vuosituhannen vaihteessa Soili Vahala otti kisan järjestettäväkseen. Soili on ammatiltaan kampaaja ja hänen kampaamonsa Cassiopeia Collection vastasi luonnollisesti finalistien hiuksista. Kisan hakijamäärä oli tasaisesti noussut ja kisaajia haki mukaan yhä laajemmalta alueelta.
Vuonna 2004 kisa pidettiin tavallisuudesta poiketen vielä kerran talviharjoitteluhallissa Osuuskauppa Keulan asiakastilaisuudessa. Tällä kertaa yksi vuosi riitti, hämärässä hallissa pidetty K18 -tilaisuus ilman lapsia ei sopinut Pitsimissikisan luonteeseen. Jälleen palattiin takaisin torille mutta vuoden 2005 kisa on viimeinen joka on tähän mennessä pidetty Rauman Kauppatorilla.
Vuosina 2006 - 2013 Pitsimissikisan finaali pidettiin Rauman Kaupunginteatterin edustalla ganalin kupeessa. Osasyynä kisan siirtoon oli varmasti myös se että torilla aloitettiin iso remontti jonka lopputuloksena sinne asennettiin isot katokset. Koska tori oli aina ollut ääriään myöden täynnä katsojia nykymalliset katokset olisivat kohtuullisen isoja näköesteitä katsojille. Katsojat löysivät hyvin uuteenkin paikkaan ja väkeä riitti finaalissa edelleenkin lähes "silmänkantamattomiin".
Soili Vahala järjesti Pitsimissikisaa 13 vuotta eli vuoteen 2012 asti. Sen jälkeen hän myi kisan yritykselle nimeltä Dentelle Rauma jonka omistavat Riikka ja Hans Lehtinen. Dentelle on muuten ranskaa ja tarkoittaa pitsiä.
Pitsimissikisa oli jo valmiiksi hyvin tuttu Riikalle ja Hansille, he olivat olleet mukana auttamassa Soili Vahalaa jo vuodesta 2004 lähtien. Siksi "viestikapulan" luovutus eteenpäin olikin hyvin helppo asia.
Dentelle Rauman ensimmäinen kisa vuonna 2013 pidettiin vielä Kaupunginteatterin edustalla mutta sen jälkeen kisa on pidetty Savilanpuiston isolla lavalla jossa kaupunki järjestää muutakin ohjelmaa Pitsiviikon aikana. Yleisö on löytänyt myös uuden paikan oikein hyvin, Pitsimissikisa onkin yleisömäärältään Pitsiviikon suurin tapahtuma!
Viime vuosina kisan hakijamäärä ja samalla taso on noussut huimasti. Kisan hyvä maine on tehnyt sen että mukaan haetaan ympäri suomea aivan kaukaisimpia kolkkia myöden. Haku tapahtuu kokonaisuudessaan netin kautta ja Pitsimissikisa onkin myös somemaailmassa erittäin aktiivinen.
Hakijoita onkin ollut niin runsaasti että jo muutaman vuoden on käytössä ollut semifinaalivaihe jolloin 20 hakijaa lähettää kisajärjestäjille itsestään esittelyvideon joiden perusteella valitaan lopullinen finaalikymmenikkö.
Vuonna 2017 valittiin järjestyksessään jo neljäskymmenes Pitsimissi ja juhlavuoden kunniaksi kerättiin vuoden aikana rahaa hyväntekeväisyyteen. Juhlavuoden kohokohtana oli hyväntekeväisyysgaala joka oli upea ja juhlava tapahtuma keskellä kaupunkia Kulttuuritalo Posellissa. Vuoden lopulla Pitsimissikisa luovutti lähes 5000 euroa hyväntekeväisyyteen yhteistyökumppaninaan... Suomen Punaisen Ristin Rauman Osasto! Kisan nykyinen järjestäjä teki yhteistyötä kisan perustajan kanssa - ympyrä oli sulkeutunut!