Janeten vuosi kuvin
Vuosi 2021 finaali käytiin Rauman torilla. Vaikka korona oli jo paremmassa tilanteessa, ei keväällä tiedetty mitä on kesällä, joten kaupungin tapahtuma oli pienimuotoinen. Sen lavalle museon sisäpihaan ei sopinut pitsimissikilpailun finaalia, torilla siis tavattiin.
Tulimme siis "takaisin torille" - finaalihan on joskus aikanaan järjestetty juuri torilla. Kiitos Rauman Yrittäjät ry:n yhtenä toimikuntana toimivalle Rakastunut Raumaan yhteisölle, että saimme järjestää finaalin yhtenä iltatorien ohjelmana totuttuun aikaan torstaina klo 18-20.
Tunnelma oli lämmin ja voittajien tuuletukset iloisia kuten aina ennenkin.
Pitsimissiksi kruunattiin Janette Mikkola, Pitsiprinsessoiksi Meiju Järvimäki ja Essi Tähkä. Tunnelma oli lämmin ja voittajien tuuletukset iloisia kuten aina ennenkin.
Me kaikki olimme onnellisia että kilpailu ja finaali voitiin järjestää.
Pitsimissin ensimmäinen "tehtävä" pitsimissinä on perinteinen pitsinnypläyksen nopeuskilpailu joka tänä vuonna nyplättiin kaupungintalon sisäpihalla. Ja hienosti Janette nypläsikin.
Alkuillan mukanamme liikkuivat myös ihanat pitsiprinsessat
Meiju ja Essi.
Mustan Pitsin perjantaina kuljimme kaupungilla kuten ennenkin ja ihmiset tulivat onnittelemaan ja otettiin yhteiskuvia, Pitsimissin valinnan jälkeinen perjantai oli sellainen kuin se on ollut jo monena vuonna, nypläystä, ihmisiä, nimmareita ja kuvia.
Yhteiskuva Kerttu Horilan upean patsaan kanssa kuuluu perinteeseen. Pitsimissi on kuvattu henkilö Raumalla mutta varmasti Rauman kuvatuin nainen on Rauma Flikk.
Perinteitä noudattavat myös kuvat uudesta Pitsimissistä paikkana Suomen kapein katu, Kitukränn. Kadun historia on mielenkiintoinen.
Joka vuotiseen yhteiskuvaan etsimme kadulta myös Vanhan Rauman historiaa elävästi ylläpitävät Nortamo-Seoran brännvahdit. Heitä katsellessa voi miettiä miten vanhan puukaupungin palontorjunta oli vahvasti ennakoivaa, varsinainen sammutuskalusto kun ei ollut niin tehokasta
Raumalla vietettiin vielä iltatoreja ja Janette pääsikin ihastelemaan Morris Minejä. Yhtä tuli vähän testattuakin. Kun Janetelta kysyttiin miksi hän tuli heti uudelleen niin hän vastasi "Koska Rauma on niin ihana kaupunki"
Raumalla on vietetty jo muutamana vuonna Lumen -valotapahtumaa, jolloin voimme nähdä kaupunkikuvassa erilaisia valotaideteoksia. Pääjärjestäjinä tapahtumassa ovat Rauman kaupunki, Rauman Energia sekä Keula. Kiitos heille sekä lukuisille muille jollakin lailla tapahtumassa mukana oleville. Janette kävi Lumenia ihastelemassa, melko viileästä ja erittäin tuulisesta säästä huolimatta saimme muutamia kivoja kuvia valoteosten kanssa.
Raumalla on jo vuosia järjestetty Sparkling Night muotigaala, jossa malleina ovat ihan tavalliset ihmiset. Pitsimissit ja kisassa mukana olleet ovat monena vuonna saaneet olla noin 100 mallin joukossa esittelemässä ihmisille sen hetken muotia ja kestäviä käyttövaatteita.
Sparkling Night muotigaala järjestetään syksyisin, mutta koska vuoden 2021 syksy oli vielä isolle noin 500 hengen katsojamäärälle liian iso tapahtuma, järjestettiin se edellisen vuoden tapaan ikkunamuotinäytöksenä. Janette osallistui näytökseen Heidi. A. Design nimisen yrityksen mallina.
"Raumalaisissa on vain sitä jotain niin kaunista aitoutta, rehellisyyttä ja tietenkin mahtavaa huumoria. On aina ilo palata Raumalle, kun tietää mikä vastaanotto siellä on. Olen täysin Raumaan rakastunut, raumalaiset ovat tehneet minulle kaupungista kodin, johon voin palata hymy kasvoilla"
Perjantaina antamassaan haastattelussa Janette sanoi tulevansa Raumalle pian uudelleen. Hän kävikin Raumalla uudelleen vain muuta päivä valintansa jälkeen.
Työvaatetalo on yksi yhteistyökumppaneistamme ja sen vaatesovituksissa on hauskaa, asut kun ovat vähän erilaisia mitä missifinaalissa yleensä nähdään.
Vuoden 2022 sovituksissa Janette oli mukana tsemppaamassa ja auttamassa sovituksissa sekä kuvaamassa finalisteille somemateriaalia
Työvaatetalon sovituksista jatkoimme Otanlahden Rantapuistoon, siellä yhtenä ajanvietteenä finalistit pelasivat minigolfia, johon myös Janette osallistui fiilistellen Rauman Makiksessa viime vuonna vietettyä aikaa.
I love Rauma julkaisu kertoi vuoden 2022 kevätkesällä Pitsimissikilpailusta. Lehti oli siteerannut hienosti Janetten sanomaa siitä mitä mieltä hän oli raumalaisista. "Raumalaisissa on vain sitä jotain niin kaunista aitoutta, rehellisyyttä ja tietenkin mahtavaa huumoria. On aina ilo palata Raumalle, kun tietää mikä vastaanotto siellä on. Olen täysin Raumaan rakastunut, raumalaiset ovat tehneet minulle kaupungista kodin, johon voin palata hymy kasvoilla"
Tuomariston haastattelu on aina jännittävää ja tätä jännitystä helpottamassa ovat hallitsevat Pitsimissi ja Pitsiprinsessat juttelemalla vuoroaan odottelevien finalistien kanssa.
Mikael ja Riikka haastattelivat Janettea yhtenä finalisteista vuonna 2021 ja lähes tasan vuoden kuluttua oli aika tehdä viimeinen haastattelu hallitsevana Pitsimissinä. Tämän kuvan ottohetkestä ei kestä kauaa kun kruunu on vaihtanut kantajaansa seuraavaksi vuodeksi.
Se on siinä. Janette kruunaa seuraajakseen ihanan Taran ja Janeten Pitsimissivuosi päättyy. Taran vuoteen voit tutustua Pitsimissin somesta tai myöhemmin Taran vuoden jo päätyttyä tästä blogista.
"Valta" on vaihtunut ja Raumalla on uusi Pitsimissikolmikko.
Kiitos Janette vuodestasi.
Tämä kirjoitus jäi näin pitkälle, kun aika meni niin nopeasti.
Se ei kuitenkaan vähennä sitä iloa että olet yksi Pitsimisseistämme.
Lämpimin ajatuksin
Riikka